”Somebody might say it’s just dance, I say that it’s a way of life.”

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kurkistus viikkooni sekä pienen tauon paikka

Huomenia vai pitäisikö tähän aikaan sanoa päivää!

Jaan hiukan vain kuulumisiani ja tapahtumiani viimeviikolta. Ihana näin heti kärkeen ilmoitan, etten tule hetkeen pääsemään tietokoneen äären, joten postauksia ei blogiin hetkeen kuulu. Syy tähän on yksinkertaisesti koulu, sillä tällä hetkellä on menossa koeviikot, joten päiväjärjestelyihini kuuluu vain ja ainoastaan ahkeraa pänttäystä. Palailen kuitenkin mahdollisimman pian baletin pariin!

Tanssitunneilla on käyty ja opittu paljon uutta. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin. Harjoitustossut tilattiin jo viimeviikolla, mutta eivät ole vieläkään tulleet vaikka lupasivatkin lähetyksen saapuvan parin päivän sisään. Viestiä on kyllä laitettu perään asiasta, joten toivottavasti pian postiluukulle ne ilmestyvät.

Kovasti olen ahkerasti joka ilta ennen nukkumaan menoa palautellut mieleeni asioita mitä olemme balettitunnilla käyneet läpi sekä toteuttanut niitä parhaani mukaan. Aina kyseisiä harjoituksia tehdessäni kun olen mm. kyykistynyt pliéhen ja siskoni on sattunut kulkemaan ohi on hän aina tokaissut perään: ”Pakkomieleinen baletista.” Voi tosiaan olla, että olenkin, mutta ilman intohimoa, uhrautumista sekä pakkomielteisyyttä ei hyväksi balettitanssijaksi tulla.

Niin tai näin baletti kulkee aina mukanani mielessä sekä vahvasti sydämessäni, näin hienosti sanottuna! Olen varmasti toitottanut kyseistä asiaa jo monesti, mutta sanonpa sen nyt vielä kerran…Olen aivan haltioissani baletista! Tätä tunnetta on jopa vaikea sanoiksi pistää. Olisi ihanaa jakaa tätä intohimon tunnettani ja iloa muidenkin kanssa, mutta ystäväpiiriini ei vain valitettavasti kuulu yhtään baletinharrastajaa, joten heitä ei aina jaksa kiinnostaa toitotukseni baletin hienoudesta. Pakko minun on intoni kuitenkin johonkin tai jonkun kanssa purkaa, joten siitäpä syystä minulla on tämä blogi, ratkaisu ongelmiini!

Olenkin törmännyt blogini kautta ihmisiin ketkä ovat tai olivat itse baletinharrastajia ja tietävät paljon asiasta. Tohdin uskoa, että ymmärrätte mistä oikein höpisin kun puhuin suuresta innostuksestani balettia kohtaan ja olette varmasti myös kokeneet saman ihanan tunteen, ellette koe nykyäänkin!

Kaikin puolin mieluisa viikko on ollut ja toivon kaikille teille hyvää viikon alkua ja nähdään sitten pian kun ole saanut hoidettua kokeeni pois alta!



Jasmin

2 kommenttia:

  1. Todella tiedän sen tunteen! Baletti on aina yhtä hurmaavaa ja tunnit ihastuttavia. Sun blogia on mukava selailla, kun se ilo ja rakkaus tanssiin välittyy teksteistä. :) toivottavasti saat tossut pian ja pääset niillä tanssimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Emilia!

      Aivan, niinhän se on! Tunneille on aina joka kerta mukava mennä kun on suurta halua oppia aina vain lisää ja lisää baletista.
      Tosi mukava kuulla että tämä intohimoni tanssiin välittyy myös sinne ruudun toisellekin puolelle!
      Odotan sitä itsekin jo kovasti, sillä ensimmäiset tossuthan ne ovat minulle ja olenkin siitä aivan täpinöissäni! (-:

      T. Jasmin

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi!